Välillä mietin, onko tässä mitään järkeä.
Herttoniemen pellollamme on kokoa n. 1 ha, saman verran, kuin keskikokoisessa Prismassa. Kun käyn itsepoiminnassa etsimässä ja poimimassa, pellon eri puolilta, minulle kuuluvat kasvikset, kävelen suunnilleen saman verran kuin kauppareissulla Prismassa. Ostamalla kaiken Prismasta, ostoskärryyni päätyisi kuitenkin myös muut ruokatarvikkeet ja taloustavarat, ja säästäisin yhden kauppareissun kävelyt.
Viikon ruokaostokset tehty ja yhteinen sato.
Mutta Prismassa en kuule keskikesän linnun laulua tai loppukesän tuulen huminaa. En pääse pysähtymään ja tarkkailemaan pörriäisten ahnasta herkuttelua kukissa. Enkä ihmettelemään vihreän eri värisävyjä pellon laidalla. En saa työntää käsiäni multaan ja tuotua sen kautta juuri niitä hyviä ja tarpeellisia mikrobeja kotiini.
Teen siis mieluummin kauppakierrokseni pellolla. Kasviksilla pärjää pitkälle ja loput taloushankinnat löytyy useimmiten lähikaupasta.
Kahden pellon ylläpito vaatii myös paljon ja tekijöitä tarvitaan. On siivottavaa ja siistittävää, tehtävä rakennus-, työkalu- ja tarvikehankintoja. Selvitettävää, ostettavaa, haettavaa, nikkaroitavaa ja korjattavaa on paljon. Jonku pitää tyhjentää puucee. Jonku pitää hyödyntää puuceen kompostituotos. Jonku pitää ostaa wc:n kuivike. Sitä ei myydä lähikaupassa.
Mutta olen aina tykännyt tehdä ja toimia käsilläni ja kehollani. Kasvoin omakotitalossa ja vanhemmillani oli aina joku remontti tai käsityöprojekti kesken. Olen ollut lapsena isäni apuna kattotöissä ja äitini opetti minut jo alakouluikäisenä ompelemaan vaatteita. Käsillä tekemisessä on jotain samaa kuin pyörällä ajamisessa. Kun sen kerran oppii, osaa sen aina. Ja jos sitä ei ole elämässä, sitä kaipaa.
Yhdessä nikkaroiden.
Myös osuuskunnan hallitustyö on ajoittain kuormittavaa. On talous ja budjetointi, ideointi, suunnittelu ja sen hallinnointi, palavereita ja yhteydenpitoa, työryhmätoiminta, vastuut ja velvollisuudet. Rahat ovat koko ajan vähissä, sillä menoja on paljon ja satokauteen sitoutuneita liian vähän. Koska rahat ovat hallituksen vastuulla, on keksittävä keinoja. Löytyy hankkeita, joissa liikkuu suuri määrä rahaa. Mutta jonkun on ensin kirjoitettava hankehakemukset. Tai ihan ensin on selvitettävä milloin rahoitushakuja on avoinna ja minkälaisia vaatimuksia rahoittajilla on, ja sen jälkeen kirjoittaa hakemus. Ja jos esim. festivaalihakemus menee läpi, pitää tehdä festarimehuja, pilkkoa, pussittaa ja pakastaa. Ja tietenkin myös järjestää ne juhlat.
Mutta olen osuuskunnan hallitustyön myötä oppinut paljon. Lisäksi olen päässyt verkostoitumaan myös laajemmin kestävän ruokajärjestelmän muutostoimijoihin. Saan toimia sen eteen mihin uskon ja minkä näen oikeana. Pehmeät arvot yhdistettynä luontoarvoihin yhdistettynä hyvään ruokaan. Mielestäni jokaisen ihmisen pitäisi olla mukana yhteisössä, jossa tehdään paikallisesta kestävästä ruokajärjestelmästä ja planetaarisesta elämäntavasta totta. Agroekologia on jo tätä päivää, ja ennenkaikkea, agroekologia on tulevaisuutta. Siihen minä uskon.
Ja ystävät. Herttoniemen ruokaosuuskunnan yhteisö on tuonut elämääni uusia ystäviä, joiden kanssa yhteys tuntuu aidolta ja paljon syvemmältä kuin monien muiden kanssa. Ehkä ne on ne omat peltojuuret, jotka ovat kasvaneet jalkoihimme ja yhdistää meidät mykorittsojen eli sienijuurien tavoin pellon maaperässä. Tai hyvä ruoka, joka saa voimaan niin hyvin, että vain toinen saman kokenut voi sen ymmärtää. Ja ymmärryksestä syntyy ystävyys.
Yhdessä tyrnipuskissa.
Herttoniemen ruokaosuuskunnan missiossa sanotaan mm. näin: “Missiomme on jakaa osaamista ja ymmärrystä kestävästä kumppanuusmaataloudesta ja ruokakulttuurista sekä edistää yhteisöllistä kulttuuria ja jakamistaloutta. Haluamme innostaa ihmisiä itse toimimaan yhteisten asioiden puolesta ja osoittaa, että yhdessä tekemällä voi vaikuttaa.”
Suomen ensimmäinen kumppanuusmaatila, Kaupunkilaisten Oma Pelto, on raivattu ja rakennettu yhdessä lapioiden. Yhdessä tekemällä sitä kehitetään myös jatkossa, myös vastoinkäymisten hetkellä. Seuraava yhteinen suurempi tekeminen ja ponnistus on su 14.9. Herttoniemen Sadonkorjuujuhlat, johon tarvitaan tekijöitä koko viikonlopulle. Ilmoittaudu sinäkin siis mukaan talkooporukkaan.
Eräs peltoystäväni jakoi minulle tämän kelttiläisen viisauden: “Ristiriidassa piilee valoa ja elintärkeää energiaa. Missä on energiaa, siellä on myös elämää ja kasvua.” (Anam Cara)
Ilman peltopuuhailua olisin paljon vähemmän.
-Terhi-