Kevään edetessä alkaa taas järjestäytyminen pellon ja siihen linkittyvän yhteisön sekä sen totuuden ympärille, ettei kumppanuusmaatalous toimi ilman sen jokaista jäsentä. Talven aikana kokoonnuimme pienellä porukalla viljelysuunnitelmien ja työpajojen äärelle, mutta joka kerralla puheissa nousi esiin myös muunlainen yhteistoiminta, jota voisimme peltoyhteisön keskuudessa tehdä. Kuulosti, että toiveita kokoontumisille olisi. Ja kyllä, säännöllinen kokoontuminen sillä porukalla, jolla asioita viedään eteenpäin tai saadaan aikaiseksi on tärkeää. Hyvät porukat, sellaiset ihmiset, joita kovasti haluat tavata tuovat arkeen lisää kannattelevaa voimaa ja potkua. Olenkin viime aikoina käynyt useita yhteisymmärryksen ilotulituksen täyteisiä keskusteluita tästä aiheesta.
Kulunut talvi on muutenkin antanut aihetta taas kerran pohtia itseäni osana erilaisia yhteisöjä, sellaisia joissa viihdyn mutkitta sekä niitä, jotka aiheuttavat haasteen tuntua. Molemmissa on jotain tärkeää. Olen hyvin onnellinen niissä porukoissa, joissa edes osin jaettu arvomaailma, kuten esimerkiksi kiitollisuus näkyy suoraan käytöksessä.
Saamme pian taas uusia harjoittelijoita pellolle sekä tietysti tutut talkookuviot lähtevät käyntiin ja uutuutena pidetään kaksi työpajaa penkkiviljelyyn liittyen. Kokoontumisia luvassa siis.
Kerätessäni voimia uutta kautta varten yritän löytää esimerkkejä ja keinoja, joita tuoda työympäristööni käytäntöön. Niitä arvoja, joilla itse haluan tulla nähdyksi ja kohdelluksi. Voinkin iloisesti sanoa, että olen johdattanut tieni juuri niiden asioiden äärelle, joista haluan oppia lisää. Yhteisöhyvinvointi toimii varsin vakuuttavana mittarina toiminnan kestävyydestä. Vastavuoroisuus tapahtuu välittämällä esimerkiksi kiitollisuutta sekä pitämällä huolta ihmissuhteista. Käytöstä voidaan pitää myös eräänlaisena vaihtotaloutena ja se sisältää sosiaalisia ja moraalisia sopimuksia. Vapaaehtoisuus ja lahjatalous taasen sisältävät oivalluksen suuremmasta kokonaisuudesta , joka ei kuitenkaan ole erillään itsestä. Kun yhteisö kukoistaa, silloin oman edun tärkeys väistyy ja kaikki saavat samasta runsaudesta tai puutteesta.
Jos työssä vietetyt tunnit voivat toimia henkisen kasvun paikkana, niin silloin voidaan sanoa, että työympäristö on turvallinen ja mahdollistaa luovuuden ilmentymisen. On tärkeää, että keskuudessamme ei pesiydy normaali, jossa on pidettävä henkistä suojamuuria yllä vain selvitäkseen päivästä. Jokaisen on koettava olonsa turvalliseksi puhua ja ilmaista itseään eikä tila positiiviselle palautteelle käytännössä lopu koskaan. Samalla tavalla kuin oppiminen viljelystä ja maaperän prosesseista kasvattaa empatiaa, kunnioitusta sekä huolenpitosuhdetta ympäristöä kohtaan. Hyväksytyksi tuleminen omana itsenään lisää ihmisten välistä empatiaa ja vahvistaa siten ryhmää. Olen hoitanut paikkani hyvin, jos olen vienyt tilanteita eteenpäin antamalla tilaa toisille nousta esiin kykyineen. Luottamalla ryhmään tai yhteisöön mahdollistan myös itselleni turvaverkon tilanteissa, joissa tarvitsen tiimin tuen taakseni. Uskon, ettemme me tarvitse enää yhtään pomoa, ainoastaan hyviä johtajia, jotka huolehtivat hyvinvoinnista(an), sillä onnellisuus ja hyvinvointi lisäävät halua onnistua. Kukaan ei lähtökohtaisesti osaa johtaa, vaan se on jatkuva itseopettava prosessi kohdata itseään, myös osana yhteisöjä. Ihan niinkuin elämä itsessään. En oikeastaan haluaisi edes puhua johtamisesta vaan ennemminkin horisontaalisesta ryhmäytymisestä. Ryhmäytyminen eroaa johtamisesta siinä, että saman projektin sisällä vetovastuu voi vaihdella sen mukaan mitä vaihetta ollaan toteuttamassa. Meillä kaikilla on niin erityisiä taitoja. On myös totta, että me otamme erilaisia rooleja ryhmätilanteissa ja jokaiselle roolille on paikkansa. Hankaluuksia aiheuttaa ainoastaan toteuttamamme roolin joustamattomuus tai ego. Selkeä oma tavoite, johon keskittyä kuten vaikka, tänään haluan auttaa/oppia uutta helpottaa kummasti ryhmän osana olemista.
Kuluneen talven kuulumiset ympäri maailmaa johtavat samankaltaiseen tulokseen yhteisöllisyyden ja horisontaalisen ryhmäytymisen tärkeydestä. Toisille tämä järjestäytyminen on tapahtunut pakosta, toisille solidaarisuuden tarpeesta ja myös aivan vapaaehtoisesti, itsekseen, yhteisöjä muodostuu koko ajan. Eikä se tapakulttuurin muutos tapahdu, ellemme me ITSE sitä tee, luo uutta kestävämpää kulttuuria kohdata toisiamme ja olla osana ympäristöämme. Yrittää joka päivä.
Tavataan pian pellolla,
Terveisin Teija