upload.jpg

Kausi on mennyt kuin siivillä! Yhtäkkiä olemme marraskuun puolivälissä, viimeiset sadot on jaettu ja pellolla käynnistellään talvivalkosipulien istutusta. Vielä on siivottavaa jäljellä ja maata käänettävänä, mutta pian on aika siirtyä viljelytöiden osalta lepoasentoon, summata kausi ja miettiä, mitä seuraavana vuonna voisi tehdä toisin. Toinen silmä siis tähystää jo innokkaasti seuraavaa kautta kohti… Mitä osakkaat toivovat, mitä ehkä haluttaisiin viljellä enemmän, mitä vähemmän? Niin harjoittelijoita kuin uusia osuuskuntalaisiakin aletaan ensi vuodelle kalastella pikimmiten..

upload.jpg

Kuten tavallista, satokaudella on aina menestyjiä ja .. ei-niin-menestyjiä. Kaalikasvien suhteen Kaupunkilaisten omalla pellolla elettiin tänä kesänä perin epäonnisia aikoja, mutta punaisesta lehtikaalista saatiin kuitenkin ihan mukavasti satoa. Kyseinen komea kasvi lienee valikoimissa myös ensi vuonna!

Ruskan väreistä saimme nauttia tänä vuonna erityisen pitkään, ja tulen sävyissä hehkuvat lehdet reunustivat peltoakin viikkoja. Ihanaa!

Ruskan väreistä saimme nauttia tänä vuonna erityisen pitkään, ja tulen sävyissä hehkuvat lehdet reunustivat peltoakin viikkoja. Ihanaa!

Vuoden porkkanasato on ollut komea, viimeisimpänä nostetut oxhella-lajikkeen edustajat paisuivat paksuiksi möllyköiksi joita oli ilo nostaa ja jakaa. Suurimmat yksilöt painoivat lähemmäs 400g!

upload.jpg
upload.jpg
upload.jpg

Kesän lämpö sai basilikan ja kurkun kehräämään tyytyväisyydestä, ja satoa kerättiin paljon niin avomaalta kuin kasvihuoneestakin. Jopa avomaalle istutetut (kasvihuoneesta yli jääneet) Tanja-kurkun taimet tuottivat satoa.

upload.jpg

Punajuurta, raitajuurikasta ja keltajuurta vaivasi valitettavan suuressa määrin sädebakteerin aiheuttama rupi, mutta herkullista satoa saatiin siitä huolimatta runsaasti. Ruokaosuuskunnan hienoimpia puolia on se, että ulkoisesti arveluttavankin näköiset juurikkaat pääsevät käyttöön, vaikkeivät ne kaupan hyllylle edustamaan kelpaisikaan. Kaiken ruokahävikin vähentäminen on tärkeää!

upload.jpg

Talkoita pidettiin elo-syyskuussa viikottain, ja ilahduttavan paljon talkoolaisia paikalle aina saapuikin! Suurkiitos kaikille osallistuneille! Talkoilla saatiin kitkettyä suuria aloja, joita muuten olisi ollut mahdoton saada hoidettua pellon työvoimalla. On hienoa nähdä osuuskuntalaisten konkreettista osallistumista aivan ruohonjuuritasolla. Kun pellolla kumartuu vielä kasvuvaiheessa olevan satokasvin ääreen, muodostuu siihen aina erilainen suhde kuin kasviin, jonka tapaa sadonjakopaikalla kauppakuntoon kammattuna :)

Myös perunasato onnistui tänä vuonna hienosti, ja perunasäkkikasat miltei hipoivat kellarin kattorakenteita..

Myös perunasato onnistui tänä vuonna hienosti, ja perunasäkkikasat miltei hipoivat kellarin kattorakenteita..

upload.jpg

Palsternakat kasvoivat suuriksi ja meheviksi. Puolet sadosta jätettiin vielä maahan kevättä odottelemaan, jotta talven yli maassa lepäilleet herkkupalat saadaan jaettua osakkaille ensi vuoden ensimmäisissä sadonjaoissa.

Mukulasellerit kasvoivat hienosti, ja niiden juuria toimitettiin suuri määrä Ravintola Chapteriin säilöttäväksi talven varalle.

Mukulasellerit kasvoivat hienosti, ja niiden juuria toimitettiin suuri määrä Ravintola Chapteriin säilöttäväksi talven varalle.

upload.jpg

Halloween-kurpitsat saatiin pelastettua pellolta täpärästi pois pakkasten tieltä, ja komean monimuotoinen ja värikäs kekohan niistä syntyi.

Komposteja hoidetaan pellolla yhteisvoimin, sillä kasvijätteet, aivan kuten lantakompostikin, halutaan saada käyttöön maanparannusaineena tulevina vuosina! Tässä kasvijätekomposti saa kuivaheinäkerroksen kuivikkeekseen.

Tämä lapsitalkoolaisille suunnattu upouusi, ekologisilla polttoaineilla kulkeva työkone saapui pellolle loppukaudesta. Kone on ollut kovassa käytössä kaikissa talkoissa sen koommin. Tervetuloa koeajamaan!

Pelto kiittää ja kumartaa kauniisti kaikkia osallisia tästä kaudesta! Ruokaosuuskuntatoiminta on monella tavalla tärkeää ja kestävää kehitystä tukevaa toimintaa erityisesti näinä ilmanstomuutosahdistus-aikoina. On mahtavaa saada olla mukana viljelytoiminnassa. Kiitos ja kuulemiin :)

Comment