Heinäkuussa 2017 jäin äitiysvapaalle pellon vastuuviljelijän tehtävistä ja siirryin loppukaudeksi 2017 hakemaan satoa Arabian jakopisteeltä. Talvella olin mukana suunnittelemassa satokautta ja kasvukaudella 2018 olen ollut pellolla maanantaisin töissä. Toisen päivän olen tehnyt pellon hommia tietokoneen takana. Lopun aikaa olen ollut kotihoitamassa 1-vuotiasta lastani. Mieheni osti myös sato-osuuden tänä kesänä. Olen viljellyt Omaa peltoa seitsemän kasvukautta ja uskon puhtaisiin, laadukkaisiin ja biodynaamisiin vihanneksiin. 

 Heidi haraa papumaata 8.8.18

Heidi haraa papumaata 8.8.18

Pellolla tehdään kovaa työtä rakkaudesta puhtaaseen ympäristöön ja maukkaaseen satoon. Oma mottoni onkin aina ollut terve maaperä, puhdas ympäristö, jotka vaikuttavat tervehdyttävästi sadon laatuun ja makuun sekä tätä kautta ruokaosuuskuntalaisiin.  Silti minulle on osittain tullut  yllätyksenä kuinka tärkeä on saada oma satokassi. Viikon satokassi motivoi tekemään kausiruokaa, ei sitä, mitä on tottunut tekemään vaan niistä tuoreista vihanneksista, joita pelto on juuri antanut. Oma sato maistuu parhaalta ja se tekee iloiseksi. Se ravitsee monella tasolla. Lisäksi minulle pienen lapsen äitinä on hyvin tärkeää tarjota omalle lapselleni luonnonmukaisesti ja biodynaamisesti tuotettua ruokaa. Ruokaa, josta pieni saa puhtaita ja tukevia rakennusaineita omaa elämäänsä varten. Tietysti oma pelto on myös opettava ja virkistävä saareke, jossa maanviljelyskulttuuri ja villi luonto kohtaavat. Aivan ainutlaatuinen paikka pääkaupunkiseudulla. 

 Papuja pelastamassa rikkojen keskeltä 8.8.18

Papuja pelastamassa rikkojen keskeltä 8.8.18

Kasvukautena 2018 Suomen kesä on ollut lämmin ja aurinkoinen. Tämä maistuu varmasti sokerina sadossa. Lämmöstä pitävät kasvit kuten basilika, papu ja peruna kasvavat luultavasti hyvin. Myös kurkut ja kurpitsat tykkäävät kesästä mikäli saavat tarpeeksi vettä. Sen sijaan viileästä ja vedestä nauttivat kaalit tuskin kasvavat kovin hyvin tänä kautena. 

 Oman pellon puutarhan Mustosen kurkku 

Oman pellon puutarhan Mustosen kurkku 

Välillä pellolla tuntuu myös siltä, että työläs luomuviljely on ilon ja kauhun tasapainoa. Villi luonto ottaa ylivallan helposti intensiivisessä pohjolan kesässä ja on työlästä pysyä luonnon kasvien kasvuvauhdissa mukana. Rikkakasvit ovat isoja nyt elokuun alussa, myös ne ovat nauttineet lämmöstä ja kastelusta. Pellon muutamat harjoittelijat ovat juuri palanneet kesälomalta pellolle, mutta suurin osa peltolaisten ajasta menee nyt viikon sadonkorjuuseen. Pelto tarvitsee nyt elokuussa apua ja pitääkin joka viikonloppu pellon hoitotalkoot osuuskuntalaisille. Elokuu on sadonkorjuun lisäksi vielä täysin hoitokuukausi ja se työ, mitä nyt teemme satokasvien eteen näkyy syksyn sadossa. Onneksi olemme ruokaosuuskunta ja pellolla on käsiä keneltä pyytää apua. Jokainen voi pienellä panoksella vaikuttaa yhteisen sadon laatuun ja määrään. 

 Kirsi tyhjentää hanhenjalkaharoja rikkakasveista

Kirsi tyhjentää hanhenjalkaharoja rikkakasveista

 Nyt on kaikki keinot sallittuja: pellon harjoittelija Vesa ajaa härkäpapujen välejä

Nyt on kaikki keinot sallittuja: pellon harjoittelija Vesa ajaa härkäpapujen välejä

Pienet tilat ja lähellä viljelty ruoka ovat tärkeitä. Ne pitävät ympäristön ja viljelyekosysteemin elossa. Oma pelto sekä biodynaamisesti ja rakkaudella viljelty sato ovat arjen tärkeitä piristäjiä. Toivon, että ruokaosuuskunta ja luomuruoan sekä pellon ystävät löytäisivät toisensa, sillä nyt ruokaosuuskunnassa olisi tilaa vielä uusille jäsenille. Näin ei ole aina ollut. Muutama vuosi sitten olimme täysi, emmekä kyselyistä huolimatta voineet ottaa uusia jäseniä. Emme halua olla suuri tila vaan pieni monipuolinen luomutila ja oma toiveeni olisikin nähdä monen pienen tilan toimivan ja tekevän yhteistyötä, ei kilpailevan. Tätä perustajajäsenemme Olli Repo on hyvin toteuttanut Herttoniemen ruokapiirissä ja nyt Uudenmaan ruoka-foodhubissa.  Paikallinen tuotanto ja talous on kestävää koko maailman ruokaturvan takaamiseksi. Lisäksi tarvitsemme myötätuntoa välittää koko maailman tilasta. Usein tämä kuitenkin lähtee lähiympäristön hyvinvoinnista ja sen tukemisesta.

Ruokaosuuskunnan jäsen voi itse päättää kuinka haluaa sato-osuuden vaikuttavan arkeensa. Haluaako puhtaan ruokaomantunnon, tuoreita maukkaita kasviksia vai yhteisöllisyyttä ja virkistävää tekemistä pellolla.  

 Pellon 2018 työntekijät toivottavat kaikki tervetulleiksi auttamaan peltoa elokuussa

Pellon 2018 työntekijät toivottavat kaikki tervetulleiksi auttamaan peltoa elokuussa