Kansainvälinen työleiri kompostin päällä 2013 Herttoniemen ruokaosuuskunnan pellolla on järjestetty toisen kerran kansainvälinen työleiri parhaimpaan/pahimpaan kitkentäaikaan. Viime vuodesta jäi hyvät muistot ja rikoista puhdas pelto. Kvt-leiri aloitti työt omalla pellolla 1.7.2013. Heitä on tänä vuonna 10 aikuista 6 eri maasta ja 1 lapsi sekä kaksi kvt-ohjaajaa Laura Heikkilä ja Niina Korpua. He yöpyvät Vantaan Steiner-koululla ja työskentelevät pellolla 10 päivän ajan 6 tuntia päivässä. Työleirillä on ollut mukava yhteishenki ja osuuskuntalaisten porkkanat, palsternakat, punajuuret, sipulit, mustajuuret ja Mustosen virkistyspuutarhan yrtit on pelastettu valtavien valvattien ja kiertyvien tatarten alta. Myös peltolaisten on ollut näin helppo vaihtaa vaihde luomisesta ja istutuksista, hoitotöihin. Uutta energiaa on pellolle tullut Tsekistä, Belgiasta, Slovakiasta, Tunisiasta, Ukrainasta ja Taiwanista.

Kvt pelastaa palsternakkaa

Slovakialais-saksalaisen Martinin yllätti auringon vahvuus Suomessa. Tunisialais-suomalaisen Ranjan taas pitkät lämpimät päivät. Hän oli kuullut, että viime vuonna Suomessa oli ollut vain 10 kesäpäivää. Leiriohjaajien mielestä haastavinta on ollut eri kansallisuuksien mentaliteetit työhön. Kuitenkin hauskaa on ollut. Osuuskunta on järjestänyt leirille patjoja, pyöriä ja sadevaatteita leirin ajaksi. Varsinkin pehmeistä yösijoista on tullut kiitosta. Ohjelmassa on ollut osuuskunnan esittely, Dodo ry:n Pasilan kaupunkiviljelyksien esittely, Suomen linnan retki ja bussiretki Nuuksion luonnonsuojelualueelle. Myös Helsingin yöelämää käytiin katsomassa lauantaina ja koettiin myös puistofestivaalit. Leiriläiset ovat myös nauttineet kalastamisesta suomalaisella järvellä. He ovat verranneet Suomea J.R.R. Tolkienin Taru sormusten herrasta maailmaan. Kitkentätyö on tuntunut mukavalta, kun mieli voi samalla levätä ja kasveja hoitaa. Haastavin työ oli kasvihuoneessa kuumuuden takia.

Pauliina haraa purjoa

Hanhenjalkaharat

Viljelijän näkökulmasta leiri on ollut erittäin hyvä. Se on tuonut uusia tuulia maailmalta ja samalla kääntänyt työn suunnan isoihin rikkoihin pienistä taimista. Näin pitkiä kuumia kesäpäiviä pellolla jaksaa, kun tietää, että apukäsiä on. Luomupellossamme on niin suuri siemenpankki ja kestorikkakasvitilanne, että ilman osuuskuntalaisia, harjoittelijoita ja työleiriä rikkatilanne tuntuisi mahdottomalta. Onneksi ollaan helpotukseksi hankittu myös hanhenjalkaharat traktoriin ja rikkamestari. Yhteistyöllä saadaan aikaan ja selvitään. Syksyllä sitten korjataan yhteistyön satoa yhteisölle!

Tai käsinkitkentää

Comment