2 Comments

Juhannusviikon tapahtumia

Keskikesän kynnyksellä kasvu on voimakkainta. Tähän saakka valo on lisääntynyt ja kasvit ovat kasvaneet aurinkoa kohti valtavalla vauhdilla. Nyt päivät alkavat jälleen lyhenemään ja kasveille tämä tarkoittaa vegetatiivisen (kasvullisen) kasvun vaihtumista generatiiviseksi (suvulliseksi). Jotkut saattavat jopa jo ruveta kasvun sijaan keräämään voimia talven varalle, eivät kuitenkaan pellolla kasvavat luonnonkasvit. Toiset kasvit alkavat kukkia ja tuottaa hedelmää nyt, kun juuret ovat syvällä maassa ja lehtimassa niin iso, että se pystyy auringon valon ja veden avulla yhteyttämään ja käyttämään energian hedelmän/siemenen muodostukseen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kasvu on niin voimakasta, että viljelykasveja täytyy kiireellä pelastaa luonnonkasvien joukosta. Viljelijän täytyy kasvurytmissä ja kasvun nopeudella kitkeä ja keskittyä hoitotöihin. Juuri nyt pitäisi pienen pienet palsternakat pelastaa. Heinäkuu on hoitokuukausi: kitkentää ja toivottavasti sopivasti sadetta tai sitten kastelua! Kitkentä on kovaa työtä ja koskaan ei kannata katsoa riviä eteenpäin vaan keskittyä siihen missä on eli meditatiivista työskentelyä voi siinä samalla harjoitella. Meillä on samalla myös ensimmäiset sadonkorjuut voineet alkaa. Kasvun rytmissä, vauhdissa ja kesässä pysytellään heinäkuu ja elokuussa jälleen sadonkorjuut jatkuvat.

 

2 Comments

1 Comment

Oman pellon satoa

Ensimmäinen sadonjakelu starttaa tällä viikolla kahdessa uudessa paikassa: Kalasatamassa ja Herttoniemen Erätorilla. Alunperin juhannukseksi toivottiin ja ajoitettiin uusiperuna Timo, retiisit, kevätsipuli, salaatti ja tilli. Kevät oli kuitenkin niin kostea, että pellolle ei heti traktorilla päästy ja lisäksi ilmat ovat olleet aika viileitä. Omat salaatit ovat kuitenkin kasvaneet hienosti, sipulin varretkin ovat jo tosi makoisia, omista yrteistä saa pienen nipun ja retiisikin epäilystä huolimatta on kasvanut viikonlopun sateiden jälkeen valtavasti. Uusi peruna on vielä liian pientä ja tilli menee elokuu- syyskuulle niinkuin monet muutkin peltomme kasvit. Eli ensimmäisessä jakelussa osuuskuntalainen saa ison salaatin kerän, 5 sipulin varsinipun, yrttinipun, 5 retiisin nipun ja raparperinipun.

 

 

 

 

 

 

 

Salaatit ovat virkistävää vihreää ravintoa. Retiisi piristää kesäistä ruokapöytää sekä värillään että maullaan. Varhaissipulin varret ovat ihania salaatin kavereita ja sipuli voi torjua tulehduksia sekä tukea sydän- ja verenkiertoelinten toimintaa. Yrteistä minttu piristää, viilentää ja kohottaa mielialaa. Se on ihana mm. teenä. Timjami sopii maustamiseen, salaattiin ja sillä on myös piristävää vaikutusta. Sitruunamelissa rauhoittaa, mutta myös piristää ja sehän on jälkiruokien ystävä, mutta sopii erittäin hyvin myös teeksi. Sitruunamelissa vahvistaa sydäntä, helpottaa unta ja voi auttaa naisten kuukausittaisiin vaivoihin.

 

 

 

 

 

 

 

Seuraavaan jakeluun eli juhannusviikon jälkeiseen tulee salaatti-pinaatti pussi, sipulinippu, retiisinippu ja oman perunan valmistumista jäämme toivomaan ja odottamaan.

1 Comment

Comment

Nykullaan Poaceaee, Brassicaceaee ja Fabaceae sekä Chenopodiaceae että Cucurbitaceae

Yhdellä lohkolla kasvaa yksisirkkaista viljakasvien sukuun kuuluvaa maissia, ristikukkaisia kaalikasveja ja palkokasveihin kuuluvia papuja. Nykulla rinteessä kasvaa savikkakasveihin kuuluvaa punajuurta ja kurkkukasveihin kuuluvaa kesäkurpitsaa. Näin voimme suunnitella tulevaisuudessa myös omaa viljelykiertoa puutarhalohkollemme. Intiaanit ovat Andeilla jo tuhansia vuosia sitten viljelleet yhdessä salkopapua, maissia ja kesäkurpitsaa. Three sisters tarkoitti, että maissi antoi tuen salkopavulle. Salkopapu keräsi typpeä myös maissin käyttöön ja kesäkurpitsan lehdet toimivat katteena estäen rikkakasveja. Myös ihmiselle proteiini on täydellistä vasta, kun maissin lisäksi syö myös papuja. Voimmeko oppia jotain 5000 vuoden takaa maanviljelyksen alkuajoilta? Intiaanit viljelivät sekakasvustoja, kun taas hedelmällisen puolikuun alueelle Lähi idässä maanviljely alkoi vehnän ja ohran esi-isillä monotonisena viljelynä. Kreikassa opittiin vasta myöhemmin hyödyntämään viljelykiertoa, joka on nykyään luonnonmukaisen viljelyn pääperiaate pitää maa terveenä ja hedelmällisenä.

Kesäkuun alun istutukseen sopivat kylmänarat kasvit kuten pavut, kesäkurpitsat ja punajuuret sekä taimikasvatettavat kasvit kuten kaalit. Kun Nykulla lohkollemme tulevat nämä myöhäisemmät, jäi meillä aikaa pikakesannoida lohkoa, eli äestellä ja haravoida mm. juolavehnän juuria pois.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Toisella peltolohkollamme Nykullassa pidettiin juolavehnätalkoot helluntaina. Seuraavana maanantaina sinne levitettiin hevosenlantakomposti ja kalkki. Sitten peltoa äesteltiin ja vihdoin alkoi istutus. Kyssäkaalin ja lantun taimet istutettiin Nykulla talo-lohkolle. Sinne tulevat vielä muut kaalikasvit eli siitä tulee kokonaan kaalilohko, joka voi tulevaisuudessa vain vaihtaa paikkaa toiselle lohkolle (näin viljelykierto ajatus toimii). Lopuksi harsot levitettiin kaalikasvien päälle hallaöiltä ja kirpoilta suojaamaan. Seuraavana viikonloppuna satoi mukavasti ja nyt rivejä pitäisikin harata, ettei juolavehnän juuret pääse juurtumaan. Kaalikasvien kanssa Nykullaan tulee vielä pavut ja maissi. Papu tuo kivasti typpeä maahan ilmastopalveluita hyödyntäen eli sillähän on juuressaan typpibakteeri. Pavut onkin tärkeitä kasveja viljelykiertoa ajatellen, ne eivät ole niin sanottuja maata kuluttavia kasveja vaan ne myös antavat maalle, tässä tapauksessa typpeä. Nykullan rinnelohkolle tehtiin penkit ja niistä haravoitiin vielä juolavehnää pois ennen punajuuren siementen kylvöä. Tänään punajuurien viereen levitetään biokalvoa kesäkurpitsoja varten. Viime lauantain talkoissa myös muutama osuuskuntalainen pääsi Novarbon Arvo-luomulannoitetta levittämään kesäkurpitsoja varten.

Nyt siis Murron lohkolla kasvaa jo purjot, sipulit, palsternakat, porkkanat, pinaatti, retiisi, tilli ja salaatti. Nykullassa tulee kasvamaan kaalit, punajuuri, kesäkurpitsa, peruna, pavut ja maissi.

 

Comment

Comment

Ruokaosuuskunta teki guerilla gardening -hyökkäyksen

Kun tiistai-ilta hämärtyi, ruokaosuuskunnan sissipuutarhurit pyöräilivät Hiihtomäentielle.  Mukana oli multaa ja hyvä valikoima kesäkukkia, perennoja, havukasveja ja koristeomenapuu.

Kohteeksi oli valittu surkeassa kunnossa oleva puistikko Hiihtomäentien varrelta. Ei kun töihin!

 
Ja tässä video tapahtumasta You Tubessa!
 
Kiitokset: Ruokaosuuskunnan sissit, Biodynaaminen tila Toivo, Plantagen.
 
 

Comment

1 Comment

Oman pellon Oma tie

Omalle pellolle kulkee nykyään hieno soratie. Nyt pellolle pääsee tarvittaessa autolla ja myös isommalla kalustolla mm. lannoitteita tuomaan ja satoa pois hakemaan. Tien parannus oli ensimmäisiä töitä, joihin oman pellon porukka tänä keväänä ryhtyi. Käsin kuokilla ja lapioilla kaivettiin ojaa märimpään kohtaan tietä. Oman pellon harjoittelijat pääsivät heti ensimmäisellä toukokuun viikolla tosi työn makuun eli maan alta aloitettiin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tien kunnostus on ollut hyvin tarpeellista oman pellon toiminnalle. Ilman kantavaa tietä emme saisi tilattua tarvittavia asioita pellolle, emmekä saisi mm. taimia yms. pellon lähelle. Myös sadonkorjuuvaiheessa tie tulee olemaan enemmän kuin tärkeä.

Kun salaojaputki saatiin paikalleen ja kaadot kohdilleen, tilattiin Janne-osuuskuntalaisen avustukselle soraa pari kasetillista, jonka urakoitsija Willellä levitti. Vanhaa savitietä hieman kuorittiin, alle laitettiin suodatinkankaat ja lopuksi sora päälle.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuljen oman pellon laitaa, Kevät! Onneksi tie nyt kantaa, Kesä!

 

1 Comment

2 Comments

Toukokuun tapahtumia omalla pellolla

Meillähän on kaksi peltolohkoa ja niistä toinen eli Murron lohko on jo aika täynnä elämää.

 

 

 

 

 

 

 

 

Tillin ja palsternakan itämistä odotetaan. Murron reunaan istutetaan enää purjot. Pienten taimien päällä pellolla on nyt hienot harsot hallaöiltä ja tuholaisilta suojaamassa. Lisäksi kastelujärjestelmä on hommattu kuivia kausia karkottamaan.

Toista lohkoamme Nykullaa on pikakesannoitu ja sinne tulevat kesäkuussa istutettavat kasvit: punajuuri, kaalit, pavut ja maissi sekä peruna. Varhaisperuna on sinne jo kylvetty. Tältä peltolohkolta haravoidaan talkoissa ensin juolavehnä pois ja sitten se lannoitetaan rumpukompostoidulla hevosenlannalla, kalkilla ja luonnonmukaisella Viljo-lannoitteella.

2 Comments

Comment

Omat luomutaimet

Tänä vuonna taimemme kasvavat Toivon biodynaamisella tilalla. Oma kasvihuone pystytetään Mustoseen toivottavasti tänä kesänä, jolloin tulevaisuudessa pystymme tuottamaan taimet myös itse. Nyt taimet on kasvatettu luonnonmukaisesti. Toivon tilalta tulee meille salaatin, pinaatin, lantun, maissin, purjon, kesäkurpitsan ja yrttien sekä kaalien taimet. Sen sijaan porkkanat, palsternakat, punajuuret, tilli, retiisi, ja pavut kylvetään peltoon suoraan luonnonmukaisesti tuotetusta siemenestä.

Comment

Comment

Oman pellon biodynamiikkaa

Herttoniemen ruokaosuuskunnan pellot sijaitsevat Vantaan Steiner-koulun ympäristössä ja ne on vuokrattu Jukka Jormolan biodynaamiselta tilalta. Steiner-kouluille on tyypillistä, että oppilaat pääsevät opettelemaan myös puutarhan hoitoa, ja lisäksi koulujen ruokalat tilaavat vihannekset biodynaamisilta tiloilta. Peltojen kuuluminen Demeter-valvonnan piiriin tarkoittaa, että ne ovat luonnonmukaisesti viljeltyjä ja lisäksi niiden täytyy täyttää biodynaamisen viljelyn kriteerit.

Pellot ovat aikaisemmin toimineet yhteisöllisessä opetuskäytössä. Tämä soveltuu hyvin myös ruokaosuuskunnan ideaan. Koululaiset saattavat käydä auttamassa pellollamme ja samalla he pääsevät kylvämään elämää sekä ihmettelemään kasvun ihmettä. Muun muassa kolmasluokkalaiset ovat istuttaneet sipulia omalle pellollemme. Biodynaamisiin tiloihin kuuluu yhteisöllisyyden ajatus, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että tilojen, kuluttajien, koulujen ja päiväkotien suhde on tiiviimpi kuin tavanomaisilla tiloilla. Koulut ja päiväkodit tilaavat ruokansa suoraan biodynaamisilta tiloilta ja näin varmistuvat, että lapset saavat puhdasta ruokaa. Lisäksi lapset pääsevät tiloille maatalousleireille. Biodynaamisilta tiloilta ruokaa ei kaupata tukkujen kautta, vaan viljelijä toimittaa itse viljelemänsä ruoan kuluttajille. Viljelijän ja kuluttajan välillä yhteistyö on tiiviimpää. Samanlaistahan se on ruokaosuuskunnalla: osuuskuntalaiset, oma pelto ja viljelijät.

Luonnonmukaiset tilat eivät saa käyttää kemiallisia lannoitteita, jolloin hyväksi vaihtoehdoksi jää karjanlanta. Luonnonmukaisilla tiloilla lannoitteeksi käytetään usein lehmän- tai hevosenlantaa. Biodynaamisilla tiloilla pyritään lisäksi siihen, että lanta olisi oman tilan lantaa tai vähintäänkin kompostoitua. Kun lanta on kompostoitua, ravinteita ei huuhtoudu ympäristöön vesistöjä rehevöittämään. Lisäksi biodynaamisella tilalla pyritään mahdollisimman suljettuun tilakokonaisuuteen, mikä tarkoittaa mahdollisimman suljettua aineiden ja ravinteiden kiertoa. Tämä soveltuu hyvin meille, sillä haluammehan mahdollisimman pienen hiilijalanjäljen!

Jotta suljettu tilakokonaisuuden idea toteutuisi, tulisi meillä olla peltoalaa kohden sen verran eläimiä, että oma lanta riittäisi peltojen ravinteeksi. Lisäksi viljelykierron olisi oltava niin toimiva, että maa pysyisi elävänä. Nyt alkuun joudumme kuitenkin parantamaan maata. Tilasimme lähitilalta hevosenlantakompostia, ja viljelykiertoa on suunniteltava tulevaisuudessa omalle pellolle tarkasti.

Itse asiassa emme viljele kasveja vaan viljelemme maata. Maamme on oltava ravinteikas ja elävä. Siellä on oltava matoja ja symbioosisuhteita eliöiden ja kasvien kesken. Terveet kasvit kasvavat terveessä maassa. Tässä toiminnassa kaikki lähtee maasta. Lisäksi maahan vaikuttavat suoraan kosmiset rytmit eli maan kierto auringon ympäri (vuosi), kuun kierto maan ympäri (kuukausi), maan pyörimisliike akselinsa ympäri (vuorokausi), minkä lisäksi mahdollisesti planeetat vaikuttavat säähän. Sitä nykyään harvemmin miettii, että maanviljelijän työ on täysin riippuvaista vuoden ajasta, siitä kuinka auringon lämpö on vaikuttanut veteen ja maahan sekä ilmaan. Kuinka pehmeää, kosteaa ja lämmintä maa on, koska on oikea aika muokata maa ja kylvää mikäkin kasvi. Joka päivä maapallo on matkallaan hieman eilistä edempänä, mikä tarkoittaa maanviljelijälle kaikkien kasvien kylvämistä juuri oikeaan aikaan kasvukaudesta. Tämä on biodynaamisen viljelijän arkea.

Omalla pellolla kylvämme myös biodynaamisesti tuotettuja siemenlajikkeita. Biodynaamisesti tuotetut lajikkeet eivät saa olla geenimuunneltuja. Biodynaaminen siemenfirma Bingenheimer pitää kulttuuritehtävänään lisätä avopölytteisiä siemeniä. Tämä tarkoittaa, että halutessaan viljelijä pystyy keräämään omaa siementä omalta pellolta. Eli lajikkeissa tapahtuu luonnollista valintaa ja niiden geenivara on rikkaampi kuin samaperintäisten hybridisiementen, joita nykyään käytetään. Lisäksi viime vuosikymmenten aikana on lajikkeita jalostettu hyvin paljon ajatellen satoisuutta ja tautiresistenttiyttä. Tämä on tietysti hyvä asia, mutta on myös mahdollista, että joitain vanhoja hyviä ominaisuuksia on hävinnyt ja rikas geenivaranto pienentynyt. Biodynaaminen siemenfirma tutkii lajikkeiden sisäistä laatua ja pyrkii tuottamaan lajikkeita, jotka ravitsevat ihmistä kokonaisvaltaisesti.

Biodynaaminen viljely on vanha luonnonmukaisen viljelyn suuntaus. Jo ennen kuin luomusta yleisesti puhuttiin oli Suomessa biodynaamisia tiloja. Keski-Euroopassa 1920-luvulla viljelijät alkoivat olla hyvin huolissaan maanviljelyn kemiallistumisesta, teknistymisestä sekä viljelyn sitomisesta talouteen. Niinpä he etsivät vaihtoehtoa tavanomaiselle viljelylle. He kysyivät neuvoa Rudolf Steinerilta, joka piti heille maatalouskurssi-nimisen esitelmäsarjan vaihtoehtoisesta tavasta viljellä. Kurssilla perehdyttiin nimenomaan maan hoitoon, ja viljelijät lähtivät kokeilemaan luonnonmukaisempaa tapaa viljellä maata. Näin syntyi biodynaaminen viljely!

Comment

2 Comments

Herttoniemen ruokaosuuskunnan viljelysuunnitelma kasvukausi 2012

Tässä alla näkee, mitä me viljelemme Korson pellolla sekä mitä Mustosen puutarhaan tulee. Peltomme pinta-alat ja taimien määrät on laskettu niin, että satoa voi tulla tuon verran per/osuuskuntalainen. Haluan kuitenkin kertoa, että luonnonmukaisessa viljelyssä otamme aina sen riskin, että joku sato epäonnistuu, jos tulee esimerkiksi tuholaisia. Lisäksi luomuviljelyssä teemme työtä luonnon ehdoin eli myös kesän säistä sekä maan kunnosta on paljon kiinni. Lisäksi varastovihanneksien määrä ja laatu riippuvat maan kunnosta, vihannesten laadusta, sadonkorjuun aikaisista säistä sekä varasto-olosuhteista. Teemme töitä yhdessä luonnon kanssa!

4 kuukauden satojakelu osuuskuntalaisille, jakelu on kerran viikossa; juhannusviikko ja sitä seuraava, elokuu, syyskuu, lokakuu ja marraskuussa varastosta

Juhannuksesta 2 viikkoa kesäkuun loppuun:

Salaatti: 2 satoviikkoa

Pinaatti:  2 satoviikkoa

Uusi peruna Timo

Tilli: 2 satoviikkoa

Retiisi : 2 satoviikkoa, 10 retiisin nippu /osuuskuntalainen/vk

Kevätsipuli: 2 satoviikkoa, 5 sipulin nippu /osuuskuntalainen/vk

 

Heinäkuu on hoitokuukausi sekä osuuskuntalaisten kesälomakuukausi. Silloin on tauko jakelussa. Pellolla kitketään ja kastellaan.

 

Elokuu:

Kesäkurpitsa: 4 satoviikkoa,                                                                                                               2 kesäkurpitsaa/osuuskuntalainen/vk

Kesäporkkana: 3 satoviikkoa,                          10 porkkanaa/osuuskuntalainen/vk

Pavut: 3 satoviikkoa

Kyssäkaali: 4 satoviikkoa,                                  5 kyssäkaalia/osuuskuntalainen/vk

Sipuli: 4 satoviikkoa,                                          10 sipulia/osuuskuntalainen/vk

Keräkaali: elosyyskuu, 4 satoviikkoa,                                                                              keräkaali/osuuskuntalainen/viikko

Lehtikaali: 3 satoviikkoa

Parsakaali: 3 satoviikkoa,                                                                                                       parsakaali/osuuskuntalainen/vk

 

Syyskuu:

Maissi: 2 satoviikkoa, katsotaan mitä saadaan kasvukauden mukaan

Lanttu: 4 satoviikkoa,                          lanttu/osuuskuntalainen/vk

Peruna

Punajuuri: 4 satoviikkoa,                                                                                                                     5 punajuurta/osuuskuntalainen/vk

Purjo: 4 satoviikkoa,                                                                                                                             2 purjoa/osuuskuntalainen/vk

 

Lokakuu:

Varastoporkkana: 4 satoviikkoa,                                         10 porkkanaa/osuuskuntalainen/vk

Lanttu: 4 satoviikkoa,                                                  lanttu/osuuskuntalainen/vk

Peruna

Palsternakka: riippuu miten ehditään nostamaan.

Punajuuri

keräkaali mahdollisesti

 

Marraskuu varastossa:

Porkkana: marraskuusta maaliskuulle 20 porkkanaa/osuuskuntalainen/vk                        (riippuu kasvukaudesta ja sadon laadusta tuleeko porkkanaa riittämään keväälle)

Peruna

Palsternakka: 20 vk, marraskuusta maaliskuulle 4 palsternakkaa/osuuskuntalainen/vk  (riippuu kasvukaudesta ja sadon laadusta tuleeko porkkanaa riittämään keväälle)

Punajuuri ja keräkaali mahdollisesti jouluun asti

 

Omanpellon kasvit ja pinta-alat:

Lohko Nykulla:                                                                                                                                 lanttu 5 a, kaalit 25 a, papu 5 a,maissi 5 a, punajuuri 16 a, varhaisperuna 10 a, peruna 15 a

Lohko Murro:                                                                                                                                 porkkana 25 a, palsternakka 15 a, sipuli 7 a, purjo 10 a, kesäkurpitsa 8 a

Mustosen kasvit:

Mustosen puutarhan kasvit ovat kurpitsa, maa-artisokka, uudenseelanninpinaatti, tilli, persilja, herukat ja puutarhavadelmat.

Mustosen yrtit: basilika, timjami, oregano, iisoppi, sitruunamelissa, viherminttu, piparminttu, lipstikka, salvia ja anisiiso

Kukkia Mustoseen: auringonkukka, kehäkukka, ruiskukka ja hunajakukka

Kasvihuoneeseen tulevat tulevaisuudessa kasvihuonekurkun, avomaankurkun ja tomaatin sekä kirsikkatomaatin taimet.

2 Comments

Comment

Kasvukausi on alkanut

Kasvukausi 2012 on lähtenyt käyntiin ja kolme omanpellon viljelypuutarhuria ovat aloittaneet työnsä. Tänä vuonna oman pellon viljelijän työtä tekee kolme henkilöä. Harri Loippo on luomuviljelijä monen vuoden kokemuksella. Hän vastaa n. 10 t/viikossa mm. pellon koneellisesta hoidosta. Tuomas Heinämäki on puutarhuri, joka on pellolla yleismiehenä 30 tuntia viikossa. Minä Heidi Hovi olen ammatiltani hortonomi ja biodynaaminen viljelijä. Työskentelen myös 30 tuntia viikko ja olen osuuskunnnan harjoittelijavastaava sekä vastaava osuuskunnan ja pellon välillä. Viljelysuunnitelma on laadittu, siemenet tilattu ja taimet ovat itämässä. Osuuskuntalaisten omaa 100 m² kasvihuonetta on alettu rakentaa ja sen osat ovat pystytystä vaille valmiit. Peltolohkojen parannusta on mietitty ja lannoitussuunnitelma tehty. Vapun jälkeen peltoja pääsee muokkaamaan ja myös ensimmäiset työharjoittelijat aloittavat Korson pelloilla.

 

 

 

 

Oma Pelto

Meidän lohkot Korson pelloilla ovat nimeltään Murro ja Nykulla. Niitä viljellään luonnonmukaisesti ja niillä on myös biodynaamisen viljelyn tuotemerkki Demeter. Omalla pellolla viljellään n. 1,4 ha avomaavihanneksia. Murron lohkolle kylvetään porkkanat, palsternakat ja sipuli. Purjo ja kesäkurpitsat istutetaan vähän myöhemmin keväällä myös Murroon. Nykullaan istutetaan pavut, kaalit, lanttu, maissi, peruna ja punajuuri.

Mustonen

Mustonen on osuuskunnan oma puutarhaviljelyalue. Vielä se on 3000 m² suuruinen monttu, mutta jo pian maat sekoitetaan uudestaan ja sinne aletaan rakentaa kaunista puutarhaa. Sinne pystytetään myös 100 m² kasvihuone. Tulevaisuudessa huone on omien taimien kasvatuskoti keväisin, ja kesällä sinne tulevat tomaatit , kurkut ja basilikat. Mustoseen istutetaan monivuotisia yrttejä: timjamia, salviaa, minttuja, lipstikkaa, melissaa, oreganoa, anisiisoa ja iisoppia. Siellä tulevat kasvamaan myös salaattimme ja kurpitsamme. Maa-artisokkaa istutetaan takareunalle kukkimaan kauniisti kehäkukkien ja hunajakukkien lailla houkuttelemaan mehiläisiä Mustoseen. Aluetta olisi tarkoitus ympäröidä herukkapensaat ja pensasvadelma. Toivottavasti myös muutama hedelmäpuu saadaan sinne hedelmää kantamaan. Katsotaan kuinka paljon Mustosta ehditään tänä kasvukautena rakentamaan valmiiksi, ainakin Mustonen kantaa satoa tulevaisuudelle.

Comment