Viewing entries tagged
retiisi

Palsternakkaa & Sipulia

Kausihuoneen tilli & rukolarivit

Kausihuoneen tilli & rukolarivit

Savimaa on kuivunut hyvin. Toisaalta kylmä ei vielä viikolla päästänyt otettaan keväästä eikä päästänyt kasvun voimaa kunnolla valloilleen. Istutetut taimet eivät ole kunnolla juurtuneet, kun maa on ollut niin kylmä ja yöpakkaset ovat vierailleet vielä joka yö. Tämän takia pellolla taimet kärsivät vedenpuutteesta sekä kylmästä. Kausihuoneessa kuitenkin jo itää & orastaa. Nyt lämpökäyrä näyttää onneksi nousevan.

Sipulipenkkien haravointia alkuviikosta

Sipulipenkkien haravointia alkuviikosta

Kylmästä huolimatta pyrimme pysymään kevään istutusaikataulussa, koska istutettavia ja kylvettäviä lajeja on paljon. Myös maan orgaaninen lannoitus on jatkunut savimaan kuivumisen tahdissa. Alkuviikko työstettiin paljon kasvupenkkejä ja haravoitiin savikokkareetkin vielä pois kylvön ja istutuksen tieltä. Tällä viikolla aloitettiin sipulin istutus käsin. Käsintyönnettäviä kylvöpyöriä säädettiin oikeisiin asetuksiin. Palsternakka, retiisi ja nauris kylvettiin niillä alkuviikosta ja nyt äestetään maata ensi viikon istutuksia ja porkkanan kylvöä ajatellen. Myös vanhempaa traktoriamme on päästy kevätkorjaamaan. Kevään rytmi on täällä ja jokapäiväisiin raekuuroihin on meilkeinpä tottunut. Onneksi aurinkokin on pilkahdellut aina välistä ja aamut ovat olleet kauniita kylmän yön jälkeen.

Kylvöä nipexillä, bassilla & earthwayllä

Kylvöä nipexillä, bassilla & earthwayllä

Tänä vuonna meillä on kolmea eri kokoista sipulia ja kolmea eri lajiketta. Suurimmat istukassipulit ovat juhannuksen sekä kesäkuun lopun nippusipuleita varten. Seuraava koko valmistuu heinäkuun lopussa elokuun nippuja varten ja pienimmät istukkaat ovat sitten elokuun lopun tavallista sipulia, joka ehtii tuleentua niin, ettei varsia enää hyödynnetä. Sipulimaalla on vietetty tällä viikolla monta kylmää, lumista, raekuuroista ja aurinkoista hetkeä. Tämä viikko on vaatinut lämpimiä vaatteita, sisua ja uskoa tulevaan lämpöön.

Kuva: Mari-Johanna Rintamäki; Sipulin istukasta on tällä viikolla ollut eri kokoa, paria eri väriä ja muotoa

Kuva: Mari-Johanna Rintamäki; Sipulin istukasta on tällä viikolla ollut eri kokoa, paria eri väriä ja muotoa

 

 

Comment

Satoa & Sadetta

Satokausi 2015 starttasi tällä viikolla. Tiistaina satoa jaettiin Kalasatamassa(salaattia, maa-artisokkaa, kevätsipulinippuja, retiisejä, rucolaa, raparperia ja liemiyrttejä(lipstikka, iisoppi ja oregano) ja Herttoniemessä (salaattia, maa-artisokkaa, kevätsipulinippuja, pienet palsternakat, rucolaa, raparperia ja liemiyrttejä(lipstikka, iisoppi ja oregano). Kalasatamassa korkattiin myös uusi maitolaituri, sadonjakopiste. Keskiviikkona sato kuljetettiin Lasipalatsille, Töölöön sekä Ravintolakoulu Perholle. Myös pellolta hakee nyt jo parisenkymmentä ihmistä. Salaattejen sadonkorjuuta

 

Uusien perunoiden kypsymistä ollaan odotettu ja jännitetty. Tänään niitä piti alkaa nostamaan ensi tiistaita varten, mutta ne saivatkin nyt vielä juhannukseksi harson päälleen ja taas neljä lisävuorokautta armonaikaa. Muuten pellolla ollaan edetty hoitotöiden kanssa: palsternakkaa on harattu, härkäpapujen rivivälit traktoriharattiin ja porkkanankin kitkentä aloitettiin juhannuksen kynnyksellä. Kesäkurpitsat, avomaankurkut ja myskikurpitsat istutettiin biokalvoihin. Nämä pääsivät juuri ennen sadetta maahan ja siitähän nuo kurkkukasvit tykkäävät. Keskiviikkona Lilinkotisäätiön Creen Care-ryhmä oli mukana sateenkaari mangoldien istutuksessa. Kuntoutujat Heikki, Tuula ja Marja-Leena saivat omat nimikkomangoldit, joiden kasvua voi nyt seurata. Pellolla istutetaan, kitketään, harataan ja sadonkorjataan samaan aikaan. Kuulostaa täysin keskikesälle.

Retiisejä

Uusia perunoita

 

 

 

 

 

 

 

 

Tero haraa palsternakan välejä

Green care-ryhmä 17.6. istuttamassa mangoldia

 

 

 

 

 

 

 

 

Viime sunnuntaina 14.6. pelto otti varaslähdön juhannuksen suhteen. Omalla pellolla juhlittiin keskikesää. Ilma oli sateinen, mutta pellon kasvit nauttivat tästä ja toisaalta me saimme enemmän juhlan aihetta, kun ei ilma innostanut töitä tekemään. Talkoiltiin, syötiin hyvin, pidettiin peltokierros ja lopuksi tanssittiin nauru esiin. Kansantansseihin lähti kaikki mukaan niin pienet kuin isotkin osuuskuntalaiset ja seinäruusuina oli vain pellon pientareiden pelto-orvokit & luonnonkukat. Kaikille oikein hyvää keskikesän juhlaa. Kasvimme nauttivat sateesta ja peltolaiset ovat tyytyväisiä, kun sade keskeytti työt ja voi muutaman päivän lomailla hyvällä omalla tunnolla.

Peltonaurut 14.6.

Peltotanssit 14.6.

Raparperinippujen tekoa

Peltokierros 14.6.

Comment

Comment

Koiranputken kukkapilviä ja harsopurjeita

Syreenit tuoksuvat. Keltaiset voikukkaniityt vaihtuvat violeteiksi kurjenpolviksi ja koiranputken kukkapilviksi. Pellon lammella uiskentekee sorsapariskunta. Vesikopilta kuuluu sirkkelin ääni. Sen takana murron lohkolla pörisee traktori. Pientareilla hurisee raivaussaha. Sadetin suhisee ensi kerran. Pörriäinen lentää kukasta kukkaan ja hyttynen inisee vierellä.  Kesäkuun touhu ja elämä on täydessä vauhdissa viipyilevistä ilmoista huolimatta. Koiranputki & kurjenpolvi

Kurjenpolvi & kuulosuojaimet

 

 

 

 

 

 

 

 

Pellon vesikoppia paneloidaan punamullatuilla raakalaudoilla. Villoja vaihdettaessa löytyi kopin seinästä iso muurahaispesä. Omalla pellolla luonto valtaa kaikkea ihmisen rakentamaa ja luomaa. Mustarastas on pesäpuuhissa satokatoksella. Papuaitaa rakennettaessa piti yksi verkkoaitarulla jättää lintuemolle, kun sisältä löytyi 3 hienoa sinistä munaa. Rusakko eksyi ihan viereeni syömään voikukan lehteä.

vesikopin panelointi

Kirsi & fenkolit

 

 

 

 

 

 

 

 

Kesäkuun kasveja on kylvetty ja istutettu tällä viikolla. Vanhan säännön mukaan mm. maissia ja papua ei saa laittaa maahan ennen keäkuun 1o. päivää. Pensaspavut kylvettiin aidattuun lohkoon, sillä pavun taimet maistuisivat muillekin. Murroon laitettiin itämään kolmea erilaista biodynaamista papulajiketta. Vanhaa tuttua maronaa ja uusina carusoa sekä cupidonia. Myös ensimmäiset 900 maissin tainta pääsi maahan. Lisäksi istutuskoneessa on saanut istua lantun, kesäkaalin ja kyssäkaalien vuoksi. Harsot on levitetty tuulisesta säästä huolimatta ehkäisemään tuholaisia ja kosteuden haihduntaa.

Martta kitkee mustajuurta

Lantun taimet

 

 

 

 

 

 

 

 

Biodynaaminen humuspreparaatti levitettiin toiseen kertaan tällä viikolla. Sen pitäisi tukea kasvin kasvullista, vegetatiivista vaihetta. Myös hoitotyöt ja kitkentä on aloitettu hyvissä ajoin. Nyt jännätäänkin ehtivätkö retiisit, salaatit, rucolat, pinaatit, varhaisperunat ja sipulit viileästä alkukesästä huolimatta valmiiksi juhanusviikoksi. Yrtit ja raparperi ovat niin hyvissä kasvussa, että ne kyllä kantavat satoa.

Murrolta näkymä Nykullaan 5.6.

Rucolat kasvavat kohti juhannusviikon sadonjakoa

Comment

Comment

Satoa & viimeisiä kesäkuun istutuksia

Sadonjakoja on nyt takana 2 viikkoa ja vielä yksi tulossa ennen heinäkuun 3 viikon taukoa, jonka aikana pellolla kitketään ja hoidetaan kasveja. Tänään pellolla nostetaan ensi kerran tänä vuonna uutta perunaa, timoa. Se ei aikaisemmasta istutuksesta huolimatta tuottanut satoa yhtään aikaisemmin. Syy taitaa löytyä viime viikkojen viileissä ilmoissa. Salaatit ja retiisit on pystytty sadonkorjuupäivinä pesemään nyt omalla pellolla eli putkimies & osuuskuntamme jäsen Karlsson ovat käyneet laittamassa liittimet ja vesipumpun kuntoon niin, että omalle pellolle tulee vesi. Se helpottaa monia pellon töitä mm. pesemisiä. Retiisin pesua

pinaatin keruuta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ensimmäisenä jakoviikkona jaettiin rukolaa ja pinaattia. Niiden kasvustot poistettiin kasvihuoneesta tällä viikolla ja tilalle istutettiin kasvihuonekurkut ja basilikat. Penkit lannoitettiin kanankakalla & merilevällä ennen istutusta ja lisättiin kasvihuoneemme maapohjaan Novarbon luomuhyväksyttyä turvemultaa raskasta savimaata kuohkeuttamaan. Kurkut kasvavat nyt paririveissä ja basilikat niiden reunoilla. Kurkkuja istutettiin 200 kpl ja basilikoita 400 kpl, jokaiselle osuuskuntalaiselle oma kurkku ja 2 basilikan tainta.

Heidi kastelee juuri istutettuja kurkkuja

Anniina & Eveliina laittavat kurkkujen tuentanaruja

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pellolle istutetaan tänään vielä kurpitsat & elokuun jaon salaatteja. Sitten alkaa luominen, kylväminen & istuttaminen vaihtua hoitotöihin. Sanotaan kesäkuulle näkemiin ja otetaan heinäkuu vastaan. Pellolla se tosiaan tarkoittaa istuttamisen ja uuden kasvun kylvämisen töiden vaihtumista hoitotöihin. Nuorella luomuvihannesmaalla ei rikkakasvien kasvusta ole puutetta. Onneksi ruokaosuuskunnan pelloille saapuu kansainvälinen työleiri kitkentä apuun sunnuntaina. Sitten pitäisi taas oppia keskittymään hetkeen, ei katsoa riviä eteenpäin, pellosta puhumattakaan, keskittyä vain kitkemään siinä missä on ja kasvaa.

Comment

Comment

Viikko 25

1. Maa-artisokka 2. Keräsalaatti  3. Keltasipuli 4. Raparperi 5. Rucola 6. Retiisi 7. Yrtit

1. Maa-artisokka: (Helianthus tuberosus)
Maa-artisokan kasvu vie pitkän aikaa, ja artisokkasato korjataan vasta myöhään syksyllä. Oma Pellon maa-artisokat ovat talvehtineet massa ja ne on korjattu vasta tänä keväänä.
Maa-artisokkaa käytetään keittoihin, kastikkeisiin, muhennoksiin ja gratiineihin. Sitä voi myös käyttää perunan tavoin keitettynä tai muhennoksena. Maa-artisokan keittoaika on hieman lyhyempi kuin perunalla.
Maa-artisokka sisältää runsaasti ravintokuitua ja hivenaineita, erityisesti rautaa, eikä lainkaan rasvaa. Kuorittu maa-artisokka tummuu helposti, joten se tulee säilyttää sitruunalla maustetussa vedessä.
Maa-artisokkaa säilytetään kylmässä +2 - +5 asteessa.
2. Keräsalaatti: (Lactuca sativa)
Keräsalaatti on yksi suosituimpia salaattejamme. Se kuuluu mietoihin salaatteihin ja muodostaa pyöreän, pehmeälehtisen kerän. Keräsalaatin lehdet ovat ohuet ja maukkaat. Keräsalaattia käytetään pääasiassa tuoresalaateissa, voileipien päällä ja ruokien koristelussa.
Keräsalaatti säilytetään kylmässä +2 - +5 asteessa, mielellään muovipussissa jonne on laitettu muutama vesitippa kuivumista ehkäisemään.
3. Keltasipuli: (Allium cepa)
Sipuleita pidetään nykyään funktionaalisena elintarvikkeena. Sipulin voimakas maku ja tuoksu johtuvat rikkiyhdisteitä sisältävistä aromaattisista öljyistä, jotka haihtuvat sipulia hienonnettaessa tai kuumennettaessa. Sipulin kuoriminen helpottuu, kun se tehdään juoksevan veden alla tai sipulit kastetaan hetkeksi kylmään veteen. Suomen kesän valoisissa oloissa viljellyn sipulin maku on voimakas.
Keltasipulia on kahta tyyppiä, litteänpyöreitä ja pyöreitä. Sipulia käytetään keitto-, laatikko-, pata- ja wokruoissa sekä raaka-aineena että mausteena. Raaka-aineeksi se sopii kala-, liha- ja vihannesruokiin. Haudutetut sipulirenkaat sopivat moniin ruokiin.
Sellaisenaan sipulia voi tarjota keitettynä, uunissa tai pannulla haudutettuna tai grillattuna. Jauheliharuokia ei useinkaan valmisteta ilman sipulia. Sipuli sopii myös pikkelseihin, marinaadeihin, salaatteihin, piirakoihin ja paistoksiin.
Sipulin kuoria voi käyttää esimerkiksi lankojen, kankaiden ja pääsiäismunien värjäämiseen.
Säilytä tuoreetsipulit ilmavassa paikassa mielellään kylmässä, +2 - +5 asteessa. Kuivattu sipuli säilyy huoneenlämmössä. Huom! Kuivattu sipuli homehtuu helposti kosteassa.
4. Raparperi: (Rheum Rhaponticum)
Hyvät raparperin lehtiruodit ovat tuoreita, kiinteitä, meheviä ja hienosyisiä. Lehtiruotien väri vaihtelee punaisesta vihreään.
Raparperin kirpeys johtuu sen sisältämästä oksaalihapoista. Oksaalihappo sitoo kalsiumia. Raparperiruoan kanssa onkin suositeltavaa syödä samalla jotakin maitotaloustuotetta. Tällöin raparperin sisältämä oksaalihappo sitoo kalsiumin lisänä tulevasta maitotaloustuotteesta eikä luustosta.
Raparperi sopii leivontaan, jälkiruokakiisseleihin ja -puuroihin, sekä säilöntään.
Raparperia säilytetään kylmässä +2 - +5 asteessa, mielellään rei'itetyssä muovipussissa.
6. Retiisi: (Raphanus sativus var. sativus)
Retiisi on yksi kaikkein vanhimmista viljelykasveista. Se on kotoisin Kiinasta, jossa sitä on viljelty jo monien tuhansien vuosien ajan.
Retiisi muistuttaa maultaan retikkaa. Retiisi sisältämä sinappiöljy tekee sen mausta kirpeän.
Retiisiä voi syödä sellaisenaan tai käyttää ruokien koristeluun. Retiisiä voi käyttää myös salaateissa, voileivillä tai juustotarjottimella, pataruuissa ja keitoissa.
Retiisi säilytetään kylmässä +2 - +5 asteessa. Naatit pitää poistaa ennen säilytystä, koska naattien kautta haihtuu paljon kosteutta.
7. Yrtit:
Iisooppi (Hyssopus officinalis)
Iisoppi eli isoppi on voimakkaanmakuinen yrtti, joka kasvaa luonnonvaraisena Välimeren maissa. Yrttiä kannattaa varsinkin aloitellessa käyttää vähän kerrallaan. Iisoppia on käytetty yskänlääkkeitten raaka-aineena sen sisältämien voimakastuoksuisten aromaattisten öljyjen ansiosta. Iisoppi sopii erityisesti maksaruokiin. Sillä voi myös maustaa keittoja, kastikkeita, tomaattiruokia, sieniä, veriruokia, makkaraa, silliä, munakkaita, yrttijuustoa ja rahkaa. Kukkivana kerättynä siitä saa keittiöön tuoksuvan yrttikimpun. Lehtien maku on hieman erilainen tuoreena ja kuivattuna. Kuivatun lehden maussa on selvä sirtuunan aromi. Iisooppia voidaan käyttää ruokiin tuomaan savunkaltainen aromi ja sopii myös erinomaisesti pippurin korvikkeeksi erilaisiin maustamistarkoituksiin. Sitä käytetään salvian tapaan veri- ja maksaruoissa sekä keventämässä rasvaisia ruokia.
Rasvaisten kalojen pintaan voi hieroa iisoppia ennen paistamista, ja pippuripihvit voi kokeeksi maustaa pippurin asemesta iisopilla. Kasvisruuista iisoppi sopii esim. kaalisalaatteihin, raasteisiin, peruna-, punajuuri- ja papuruokiin sekä muhennoksiin ja patoihin. Kauniit kukat sopivat hyvin ruoka-annoksien koristeeksi.
Iisopista voi valmistaa myös yrttiteetä ja kylmiä juomia joko yksinään tai yhdessä muiden yrttien tai esim. hedelmien kanssa. Sitruunajuomien sekaan iisoppi sopii hyvin. Kuivatessa iisopin karvaus korostuu ja liiaksi käytettynä tekee ruuan helposti kitkeräksi. Iisoppi sopii hyvin yrttiteen yhdeksi osaksi ja sitä käytetään myös monien vahvojen yrttiliköörien, kuten Chartreusen mausteena.
Lipstikka: (Levisticum officinale)
Aromikas lipstikka eli liperi antaa liemiin ja patoihin täyteläistä makua, sillä siinä maistuu umami, viides aistimamme maku. Alkukesän hienostunut herkku on lipstikkakeitto, joka tehdään nuorista lehdistä. Lipstikkaa voi käyttää tuoreena tai kuivattuna, ja kaikki kasvin osat ovat syötäväksi kelpaavia. Lehdet käytetään mausteena tuoreena tai kuivattuna, varret voi käyttää vihannesten tapaan ja juurtakin voi kuivattaa ja jauhaa pippurin korvikkeeksi. Kuivatusta lipstikasta häviää aromi nopeasti, joten lehdet kannattaa käyttää tuoreina tai pakastaa. Juuria ja siemeniä voi kuivata. Lipstikan maku muistuttaa lehtiselleriä ja purjoa, ja siinä on voimakas tuoksu. Se sopii erinomaisesti kasvisruokiin korvaamaan lihaliemikuution. Erityisen hyvin sen hieman pippurinen maku aromatisoi liemet ja muhennokset sekä liharuoat.
Käytettäessä lipstikkaa suolan määrää voi vähentää. Se käy myös hyvin munakkaisiin, riisi- ja makaroniruokiin, keitetyn kalan tai lihan kanssa sekä salaatinkastikkeisiin ja yrttisekoituksiin.
Huom. Munuaistulehduksesta, munuaisten tai sydämen vajaatoiminnasta kärsivien ja raskaana olevien ei tulisi nauttia lipstikkaa.
Timjami (Thymus vulgaris)
Voimakas, hyvin aromaattinen, lähes rakastetuin maku maailmalla. Timjami eli tarha- ajuruoho on yksi maailman vanhimpia mauste- ja lääkekasveja.
Timjami on voimakkaasti tuoksuva pienilehtinen yrtti. Timjami sopii täyteläisyyden antajaksi lähes kaikkiin ruokiin.Se lisätään ruuanvalmistuksen varhaisessa vaiheessa ja sen annetaan kypsyä ruuan mukana, sillä se ei menetä aromikkuuttaan keitettäessä. Timjamista tehtyyn teehen voi lisätä hunajaa ja maitoa, jolloin saa tehokkaan ja maistuvan yskänlääkkeen niin lasten kuin aikuisten makuun. Höyryhengitettynä kasvi vaikuttaa hengitysteitä avaavasti. Timjami sisältää eteerisen öljyn lisäksi kasvin flavonoideja.
Timjami sopii käytettäväksi liha-, siipikarja-, muna- ja pastaruoissa sekä esim. kaalikääryleissä, hernekeitossa, kastikkeissa ja kasvispadoissa Sopii myös kala- ja äyriäisruokien sekä salaattikastikkeiden ja marinadien mausteeksi Sopii muhennoksiin ja erilaisiin täytteisiin Sopii erityisesti ruokiin, joissa käytetään viiniä, suositellaan timjamia mausteeksi. http://www.henriettes-herb.com/fi/hk-timjami.html
Yrttien säilöminen
Useimpia yrttejä voi pakastaa ja kuivata, mutta muutamat lajit säilyttävät  paremmin makunsa ja värinsä kuivattuina.
Kuivaaminen
Kuivaaminen on vanha, energiaa säästävä säilöntätapa. Vähän tilaa vievät kuivatut tuotteet säilyvät hyvin huoneenlämmössä. Yrtit tulisi kuivata mahdollisimman nopeasti keräämisen jälkeen. Alkukesällä kuivauksen voi tehdä ulkona, mutta loppukesällä on ilmassa jo liikaa kosteutta. Yrtit kuivataan perinteisesti pieninä kimppuina ylösalaisin kuivassa, pimeässä ja ilmavassa paikassa. Kuivattavia yrttejä ei saa huuhtoa. Huuhdellut yrtit muuttuvat kuivattaessa läikikkäiksi ja ruskeiksi. Kotona olevia lämmönlähteitä kannattaa hyödyntää. Kuivaamiseen käyvät lattialämmitteiset huoneet, siisti pannuhuone, sauna, pyykinkuivauskaappi ja jääkaapin yläpuolella oleva kaappi. Kiertoilmauuni sopii tavallista sähköuunia paremmin kuivaamiseen, kun lämpötila pidetään tarpeeksi alhaisena ja luukku koko kuivaamisen ajan hiukan raollaan. Lämpötilan säätimellä varustettu kasvikuivuri on kätevä väline. Markkinoilta löytyy ainakin muutama kuivurimalli kotikäyttöön. Kuivaamiseen sopivia yrttejä: iisoppi, kumina, lipstikka, meirami, piparminttu, rosmariini, salvia ja timjami.
Pakastus
Pakastetut yrtit säilyvät maultaan ja ulkonäöltään melkein tuoreen veroisina. Yrtit lisätään jäisinä ruokiin, koska sulaneina ne näyttävät usein ikäviltä. Yrtit pakastetaan silputtuina valmiina annoksina pusseihin tai rasioihin. Koristeeksi säilytettävät oksat pakastetaan kokonaisina. Pakastukseen sopivia yrttejä: basilika, kirveli, persilja, rakuuna, ruohosipuli, sitruunamelissa ja tilli.
Yrttietikat ja -öljyt
Kuivaamisen ja pakastamisen lisäksi yrttejä voi säilöä myös mausteeksi etikkaan tai öljyyn. Kokeile maun antajaksi basilikaa, rakuunaa, rosmariinia tai sitruunamelissaa.
Yrttietikan valmistus
Laita pulloon tai purkkiin murskattuja yrtinlehtiä. Lisää muutama neilikka tai piparjuurilastu homehtumisen estämiseksi. Täytä astia viini- tai säilöntäetikalla ja sulje astia. Aseta pullo aurinkoiselle ikkunalle pariksi viikoksi. Kääntele pulloa silloin tällöin. Siivilöi etikka puhtaaseen pulloon. Yrttietikka sopii ruokien mausteeksi, salaattiin ja marinointiin.
Yrttiöljy valmistetaan samaan tapaan, mutta yrttejä laitetaan reilusti enemmän ja pulloa ravistetaan silloin tällöin. Öljy säilyy hyvin jääkaapissa.
Yrttien aromit voi sitoa myös suolaan. Mausteseokseen tarvitaan 50 grammaa kuivattuja yrttejä ja 3–5 grammaa karkeaa merisuolaa. Seos hienonnetaan ja sekoitetaan huhmaressa tai tehosekoittimessa.
Lähteet: Lehtonen, Ulla, Ullan maustekasvimaa, Otava (1989) Peltola, Aili, Suuri yrtti- ja maustekirja, WSOY (1988)
Ruokaohjeet: Maa-artisokka gratiini + kanamunaa, maa-artisokkaa ja salviaaLipstikkajäätelö + Lipstikkakeitto
Onko sinulla hyviä reseptejä jaettavaksi Ruokaosuuskunnalle? Julkaisemme niitä ruokaosuuskunnan nettisivuilla reseptit osiossa. Lähetä resepti ja mielellään kuvan kanssa osoitteeseen: ruokaosuuskunta@gmail.com Otsikoi viesti: Reseptit

Iso kiitos!

1. Maa-artisokka 2. Keräsalaatti  3. Keltasipuli 4. Raparperi 5. Rucola 6. Retiisi 7. Yrtit

 

 

Comment

Comment

Kesäkuun kasvua

Heidi kitkee sipuleita Pellon kierrossa kesäkuu on luomisen kuukausi. Kylvetään, istutetaan ja samaan aikaan yritetään pysyä luonnon kasvuvauhdissa. Porkkanat kasvoivat yhden yön aikana niin että eilen kaikissa oli vasta sirkkalehtivaihe ja tänään niissä on jo kasvulehdet. Istuttamisen lomassa on ensimmäiset kitkennät jo aloitettu. Sipulin kitkennän aloittivat Perhon 30 kokkiopiskelijaa keskiviikkona. Porkkanan riviväliliekitys on aloitettu ja ensimmäisessä kitkennässä ollaan puolivälissä.

Anniina & Martta kitkevät porkkanoita

Satokausi starttaa tänä vuonna juhannusviikolla tiistaina 17.6. Herttoniemessä ja Kalasatamassa sekä keskiviikkona 18.6. Töölössä, Vantaalla ja Lasipalatsissa. Juhannusviikon sato alkaa kypsyä. Retiiseissä näkyvät pienet pinkit juuret. Timo-perunoiden varret nostavat harsoa lehdillään, salaatit alkavat keriä ja lämpökin tuli takaisin. Myös sipulit ovat nyt hyvässä kasvussa. Kasvihuoneen pinaattien & rucoloiden valmistumista jännitetään..lamopinaatti, kun on niin hidaskasvuinen.

Omat retiisit kypsyvät harson alla

Pelto alkaa taas näyttää aika valmiilta niinkuin iltatalkoolainen eilen totesi. Kompostikin alkaa taas rakentumaan. Biodynaamisella tilalla ei pitäisi tulla jätettä vaan kaikki orgaaninen aines pitäisi pystyä palauttaa peltoon ja oppia luonnosta, missä ei jätettä synny. Kaikki, minkä satona korjaamme tai jopa rikkakasvina, meidän tulee pitää ravinnekierrossa, jotta emme riistoviljele vaan maan orgaaninen aines ja tärkeä, elävä maa-aines (humus) säilyisivät. Nyt kompostipaikka on taas merkitty ja siihen kerätään kesä olkea ja orgaanista jätettä päällekkäin niin että terve hapellinen hajotus & uudelleen rakennustoiminta(kompostointi) voivat alkaa. Myöhemmin kompostoitunut maa-aines palautetaan lantakompostin mukana pellon kiertoon. Pohdin, että jotain samaa vuodenkierrossa & viljelyssä on kuin buddhalaisten tekemissä mandaloissa, jotka kauniisti ja keskittyen tehdään ja sen jälkeen hajotetaan. Mekin luomme joka kevät kaiken uudelleen ja syksyn tullen korjaamme kaiken. Ehkä elämän rytmissä on kyse luomisesta & luopumisesta tai kaiken kierrosta. Elämän kierrossa pysymistä opetellaan kompostissa..aine vain muuttaa muutoaan.

Nykulla & kompostipaikka

Comment

2 Comments

Keskellä kesää ensimmäinen sadonjako!

Tämän kauden eka sadonjako starttasi juhannusviikon maanantaina ja uudet jakopisteetkin kastettiin käyttöön. Töölön jako tapahtuu meren rannalla tunnelmallisen kahvila Regatan edustalla. Regatta on yli 100-vuotias talo ja kahvilaisäntä Raine Korpela on pyörittänyt kahvilaa 10 vuotta perheyrityksenä reilulla meiningillä. Kotoinen paikka on avoinna vuoden jokaisena päivänä, palvelu on mukavaa ja mm. luomumehuja löytyy valikoimasta. Meidän satokassit löytyvät kahvilan edustalta punaisen arkun päältä pelargonien alta tutuista punaisista satolaatikoista ja haku toimii itsepalvelu periaatteella. Satokassit lähdössä Töölön koteihin

Vantaan jako tapahtuu pellon reunalla. Torikatoksesta sadon voi noutaa haluamaansa aikaan. Myös ravintolakoulu Perho sai oman satonsa ensi kerran maanantaina ja keittiöstä kaikui huuto: "oma sato on valmista!" Ensimmäisessä jaossa oli keräsalaattia, retiisejä, raparperia, ruohosipulia, kevätsipulia, minttua ja sitruunamelissaa. Minttu on hieman piristävää teenä ja sitruunamelissa taas kevyen piristävää, mutta samalla rauhoittavaa. Sitruunamelissa on ihanaa myös jälkiruokien kaverina. Omat retiisit taas avaavat vahvuudellaan tukkoisuudenkin. Suosittelen niitä ohuina paloina salaattiin. Oman maan salaatit ovat pehmeän makuisia ja laadultaan jotain ihan muuta kuin ruukkusalaatit. Oikean maan ja auringon alla kasvaneita luonteikkaita, raikkaita hipiän ja sydämen hoivaajia. Omat sipulit ovat tänä vuonna erityisen hyvän makuisia. Nehän voi syödä kokonaan. Sipuleista, retiiseistä, yrteistä, ruohosipulista ja salaatista pyöräyttää myös ihanan juhannussalaatin. Raparperi kuuluu tietysti kesäiseen piirakkaan.

Oma retiisi, Cherry belle, omalla pellolla

Herttoniemen ja Kalasataman sadonjaot alkoivat tiistaina tuttuun tapaan Herttoniemen asukastilassa ja Kalasatamassa Tuoretorin lähellä.

Kesäkuun puolen välin lauantaitalkoissa oli mukavasti osuuskuntalaisia ja saatiin paljon aikaiseksi. Omia porkkanoita pelastettiin noin kuukauden sadonjakojen verran ja sateen jälkeen maa oli mukavan pehmeää kitkettävää. Urhoolliset osuuskuntalaiset siirsivät myös vanhan työkaluvajan uuteen paikkaan ja siirtyi WC:kin metsään päin. Vanhan paikalle aletaan tehdä uudelle ja isommalle vajalle pohjustuksia. Yhteinen ruokailu oli maittava ja mukava. Yksi uusi osuuskuntalainen tokaisikin, että siinä ruokailun aikaan tunnelma oli hyvin avoin ja tutustuminen helppoa.

Tarmokasta talkoilua porkkanamaalla

ai vaja siirtyi

Virosta tuli 30 luomuviljelijän porukka tutustumaan Suomen biodynaamisille tiloille. He vierailivat myös omalla pellolla 13.6. ja Mustosen kasvihuoneessa juotiin teet. Viljelijät olivat hyvin otettuja kaupunkilaisten omasta pellosta ja osuuskunnan ideasta. Jotain vastaavaa on saatava Viroon. Kaupungin ja maaseudun yhteistyön niinkuin myös viljelijän ja kuluttajan yhteistyön on lisäännyttävä, jotta perinnemaisemat, terapeuttinen puhdas luonto ja puhdas lähiruoka säilyvät.

Virolaisia viljelijöitä Mustosen kasvihuoneessa vierailulla

Pienet linnun poikaset ovat perunanistutuskoneessa kohta valmiita opettelemaan omien siipien kantamista ja lentoa maailmalle! Sen sijaan, kun viherlannosmaa tänään viimeisen kerran äestettiin ennen kylvöä tulivat västäräkit odottelemaan maasta nousseita kastematoja. Samoin perunan rivivälejä harattaessa odottavat linnut maasta matoja.

Kuva: Katja Lahtinen; Perunan kylvökone kotina

Keskikesää kohti kasvu on kasvanut ja valo on lisääntynyt. Pellolla se on ollut kuin suurta uloshengitystä. 30.6. on myös viimeinen aika virallisesti kylvää pellolle mitään. Oikein hyvää yötöntä yötä ja kasvun keskipäivää!

 

 

2 Comments

Comment

Maan hoitoa ja ensimmäisiä sirkkalehtiä

Ensimmäiset omien kylvösten näkyviin tulleet sirkkalehdet ovat juhlaa. Ensimmäiset juhannussadon retiisit ovat itäneet. Tietysti heti kirpat innostuivat niistä ja nyt on pienten päälle levitetty tuhkaa tuholaisia karkottamaan sekä laitettu harso päälle. Itänyt retiisirivi

Uudella lohkollamme anttilassa on talkoiltu ja kerätty juolavehnän juuriryppäitä pois. Nyt lohko pitäisi äestää vielä kerran ja torstain talkoissa haravoida vielä yksi juolavehnäsatsi pois. Sitten lohko on valmis perunalle, jota pystytään koneellisesti haraamaan. Seuraavana vuonna lohkolle voikin sitten jo miettiä vihannesta. Torstaitalkoot alkoivat 23.5. sateisen päivän päätteeksi, mutta ilma oli raikas ja ilta mukava.

Torstaitalkoiden iloiset ja sisukkaat osuuskuntalaiset

Porkkanapenkit liekitettiin rikkakasveista viime viikolla ja eilen 28.5. liekitettiin palsternakka sekä mustajuuri. Kylvöpenkit liekitetään juuri ennen kuin viljelykasvi itää, jotta se saisi etumatkaa jo itäneihin rikkakasveihin nähden. Kiitos Majvikin tilalle liekittimen lainasta!

Liekitin palsternakkarivien edessä

Murroa eli viime vuoden porkkana-palsternakka-sipuli-maata on lannoitettu sekä äestetty pitkään ja hartaasti, jotta savipaakut rikkoutuisivat.  Lohkolle tulevat tänä vuonna taimista istutettavat kasvit ja ensimmäisenä istutettiin selleri eilen 28.5. Myös maa-analyysitulokset saapuivat ja mm. murron tila on parantunut huomattavasti vuoden 2011 analyyseistä. pH oli noussut 5,3 vuoden 2012 orgaanisten lannoitusten ja kalkitusten ansiosta 6,2. Edelleen tänä vuonna sitä kalkittiin ja lannoitettiin orgaanisen aineksen lisäämiseksi ja kasvukunnon parantamiseksi.

Tuomas muokkaa murroa

Tuomas ja Katja paikkausistuttavat selleriä

 

Vanha perunanistutuskone on ollut suosittu ja lintu on tehnyt hienon pesän vanhojen perunasäkkien suojaan. Istutimme vähän nicolaa, mutta onneksi lintu oli tehnyt pehmeän pesän munilleen. Istutuksen jälkeen kone palautettiin samaan paikkaan ja emo löysi jälleen munansa. Ensi perjantaita jännitetään, sillä silloin pitäisi anttila kylvää täyteen nicolaa. Onko pesässä silloin vielä munia vai pääsevätkö linnun poikaset ajelulle?

7 hienoa munaa perunan istutuskoneessa

 

 

 

Comment