Kuva: Mari-Johanna Rintamäki; Härkäpavun kylvöä Longinojalla: Milja, Heidi & Pentti

Kuva: Mari-Johanna Rintamäki; Härkäpavun kylvöä Longinojalla: Milja, Heidi & Pentti

Kesäkuu alkoi ja tohina käy. Pellolla on samaan aikaan menossa kevättyöt kuten kylväminen, istutus ja edelleen maan muokkaus sekä orgaaninen lannoitus. Tämän lisäksi kesätyöt ovat alkaneet: rikkakasvien ja tuholaisten torjunta. Myös kastelujärjestelmää on viime viikkoina joutunut siirtämään ja säätämään. Silti osa kylvöksistä on kärsinyt kuivuudesta. Maa on lämmennyt ja kuohkeutunut, mutta on kuiva paikoitellen.

 Kuva: Mari-Johanna Rintamäki; Harsot laitetaan luomuviljelyssä mm. ehkäisemään tuholaisia

Kuva: Mari-Johanna Rintamäki; Harsot laitetaan luomuviljelyssä mm. ehkäisemään tuholaisia

Harsoilla suojataan taimia tuholaisilta. Lisäksi ne suojaavat kylmältä ja ehkäisevät veden haihduntaa. Tällä viikolla kaalin  sekä lantun taimille on laitettu harsot heti istutuksen jälkeen, sillä kaalikasvit kärsivät monista tuholaisista kuten alkukaudesta kirpoista ja sen jälkeen kaalikoin sekä -perhosen toukista. Retiisirivit on tuhkattu, sillä se ehkäisee kirppoja, jotka syövät reikiä niiden lehtiin.

Myös rikkakasvien torjunta on aloitettu. Viikon sisällä on liekitetty ensin porkkanapenkkien rikkakasvit juuri ennen porkkanan taimien itämistä. Sipulipenkit liekitettiin sipulien ollessa 5 - 8 cm kokoisia. Penkit, joissa sipuli oli kasvanut suuremmaksi liekitettiin vain riviväleistä. Sipuli on vahva kasvi, kun kasvupiste sipulin sisällä ei kuole liekistä vaan jaksaa vararavinnon turvin työntää uuden verson. Retiisipenkit on harattu käsiharoilla ja kasvihuoneen rukolapenkit on käsin kitketty. Luonnonkasvitkin lähtivät kasvuun heti sateiden jälkeen: rikkojen pieniä taimia ja versoja näkyy siellä täällä pellolla. Tuomi kukkii ja voikukka ilahduttaa pientareilla. Myös puiden lehdet ovat puhjenneet kukkien viereen.

 Emilia ja Mari-Johanna liekittävät sipuleilta rikkakasveja

Emilia ja Mari-Johanna liekittävät sipuleilta rikkakasveja

Viikon aikana on kylvetty härkäpapua ja auringonkukkia, istutettu perunaa, lanttuja, punakaaleja, talvikaaleja, fenkoleita sekä kyssäkaaleja. Retiisejä ja nauriita on paikkauskylvetty kuivuuden takia. Perunoista on nyt istutettu varhaisperuna Timon lisäksi kesäperuna Annabelle, jauhoinen Opera ja moneen sopiva yleisperuna Colomba. Longinojalle on lisäksi istutettu kiinteä Nicola. Nyt toivon sopivasti taivaan sadetta ja auringon lämpöä, jotta kasvun ihme pääsee kunnolla kesään ja valloilleen.

 Milja & Mari-Johanna perunan istutuksessa

Milja & Mari-Johanna perunan istutuksessa